lauantai 5. maaliskuuta 2016

"Taiga on isin vauva"

Otsikon lause tiivistää viimeisen kuukauden tapahtumat yhteen. Otsikko olisi voinut olla myös esimerkiksi "Elämä voi muuttua" , tai "Oppii se vanhakin uutta".
Elämäni on näet muuttunut melko paljon tässä alkuvuoden aikana.

Menin naimisiin tammikuun lopulla ja sain vaimon lisäksi elämääni monia uusia asioita. Asioita joita en koskaan uskonut elämääni tulevan.

Taustaksi voin kertoa, että olen ollut tunnettu penseydestäni lemmikkieläimiä kohtaan. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka kiintyvät eläimiin. Minusta eläimet kuuluvat luontoon ja niitä ihaillaan korkeintaan eläintarhassa.

Tiesin toki tulevalla vaimollani olevan lemmikkejä ja kieltämättä ensikokemus niistä ei ollut miellyttävä. Ensimmäisenä koira nimittäin näykkäisi minua jalasta. Ajattelin ettei tuo montaa kertaa kyllä minua näyki.

Huonosti siis alkoi tutustuminen. Naimisiin menemisen jälkeen muutimme yhteen ja koirat sekä kissat olivat yhtäkkiä osa päivittäistä elämää. Kuvittelin etten niitä juuri arjessa huomio, meninhän naimisiin vaimon kanssa, en eläinten.
Ensimmäisenä aamuna silti lähdin koirien kansss lenkille. Minulle aika uusi kokemus jossa huomasin sanonnan suomalaisista tuppisuista koskevan vain niitä joilla ei ole koiria.  Koiran kanssa kävellessä yllättävän monella on sanottavaa.

Pikkuhiljaa alkoi yhteys löytyä ja koirien rapsuttaminen tuli osaksi päivärutiinia. Jännää oli huomata kuinka kaksi koiraa ovat erilaisia. Koiristamme toinen on selvästi kiintyneempi vaimooni ja toinen minuun. Aamulla herättyämme koirat tulevat yleensä sängymme molemmin puolin. Pimeässäkin tiedän kumpi koira on minun puolella. Aamulla siis pitää ensimmäisenä rapsuttaa koiraa. En olisi joku aika sitten uskonut ikinä niin tekeväni.
Muutos eläinvihaajasta tähän on ollut itseänikin hämmentävä. Olen huomannut puhuvani koirille kuin vauvoille. "Nyt lähdetään isin kanssa lenkille".
Kahden yön matkalla sanoin jo toisena päivänä vaimolle "Mulla on Taigaa ikävä". Hän pyöritteli päätään.

Vanha Veikkauksen mainoslause sanoi "Elämä voi muuttua". Se pitää paikkansa.
Ei siihen tarvita kuin lottovoitto vaimon muodossa ja hänen lemmikkinsä.

Minä muutuin enkä suinkaan huonompaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti