lauantai 18. heinäkuuta 2015

"Iltalehti haettu!"

Otsikon lause on kaikille niille tuttu jotka ovat nähneet päivityksiäni sosiaalisessa mediassa. Suomeksi sanottuna Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Lauantai aamuna se aina sinne ilmestyy. Joillekin se on jatkuva huumorin aihe. Heitä huvittaa ajatus siitä, että joku herää viikonloppuna niin aikaisin jotta ehtii seitsemäksi kaupan oven taakse. Se kun aukeaa vasta silloin. Herään yleensä viiden maissa ja joudun siksi odottelemaan pari tuntia aamulla kaupan aukeamista.

Lauantaina rutiinini ovat yleensä samat. Lehden haettua laitan aamupalaa mihin kuuluu ainakin vihreää teetä hunajalla. Useimmiten myös karjalanpiirakoita munavoilla. Kun aamupala on valmis istun keittiön pöydän ääreen ja nautin niistä.

Erikoinen tapa, myönnän. Olen päättänyt selittää miksi minulla on kyseinen tapa tai rutiini. Miksi haen joka lauantai Iltalehden lukeakseni vanhoja uutisia tai juttuja siitä miten saa muutettua lookkiaan vaihtamalla huivin väriä?

Yksitoista vuotta sitten elämässäni tapahtui suuri muutos. Perheeni hajosi avioeron myötä. Jokainen eron kokenut tietää kuinka suuri asia se on ja vaikea kestää. Oma eroni oli sinänsä siisti ja erosimme ystävinä. Mitä se sitten tarkoittaakin. Siitä huolimatta suru ja murhe tuntui musertavalta. Muutin uuteen asuntoon ja koitin aloitella elämää uudestaan.  Uudessa asunnossa kaikki tuntui vieraalta ja tunnelma oli muutenkin apea. Kaapeissa ei ollut juuri mitään. Hesariakaan ei ollut posti tuonut, koska en sitä edes tilannut. Päätin lähteä kauppaan ostamaan syötävää.

Kaupasta ostin myös Iltalehden jotta olisi jotain luettavaa aamupöydässä. Niin sitten keitin itselleni teetä ja ryhdyin nauttimaan aamupalaa. Iltalehteä lukiessa ja lämmintä teetä juodessani minulle tuli ensimmäisen kerran hyvä olo. Katsoin ikkunasta aurinkoiselle pihalle ja mietin "Ehkä tästä selvitään sittenkin".
Yhden lauantain Iltalehti 


Aikaa on kulunut ja monet asiat ovat muuttuneet, mutta joka lauantai teetä juodessa ja Iltalehteä lukiessa minulle palaa se sama hyvä tunne jota tunsin silloin 11 vuotta sitten. Lehden lukemisesta on muodostunut jonkinlainen selviytymisriitti. Aika vaikeaa sitä on näin selittää.

Toistaiseksi aion tapaani jatkaa.

Ehkä tulee vielä se aamu kun voin Iltalehden yli katsoa toiselle puolelle pöytää ja ja sanoa "Kulta,  kiitos kun olet siinä"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti