perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hipsteri Punavuoresta vai juntti Kälviältä?

Vaalien jälkeen Suomessa puhuttiin paljon sitä onko maa jakautunut kahtia. Näyttelijä Krista Kososen kommentti "En tunne yhtään perussuomalaista" herätti kovan kohun siitä kuinka helsinkiläishipsterit elävät kuplassa ymmärtämättä mitä muualla maassa tapahtuu.

Jälkeenpäin hän kyllä selitteli tarkoittaneensa  lausuntonsa ironiseksi ja omaa kapeakatseisuuttaan kritisoivaksi.

Niin tai näin, joka tapauksessa keskustelu aiheesta tuntuu huvittavalta. Ensinnäkin mitä väliä jonkun näyttelijän mielipiteellä edes pitäisi olla ja toiseksi on aivan selvä, että Suomi kuten Ruotsi, Kolumbia, Saksa, Indonesia jne ovat jakautuneet kahtia tai vielä usempaan osaan. On maa mikä tahansa niin tilanne on sama: kaupunkien asukkaat ovat erilaisia kuin maalla asuvat.

Maailmanlaajuinen ilmiö on myös se, että kaupunkilaiset suhtautuvat maalaisiin välillä alentuvasti ja samoin tekevät maalaiset kaupunkilaisiin nähden.  Meillä puhutaan "landepaukuista" ja "hipstereistä", Amerikassa puhutaan "hillybillyistä". Erilaisia maalaiset ja kaupunkilaiset ovat, sitä ei käy kieltäminen. Ongelma tulee vasta silloin kun jommatkummat alkavat pitää itseään toisia parempina. Tai silloin jos joku yrittää esittää olevansa jotain mitä ei olekaan. Taannoin sketsisarjassa tälle asialle naurettiin, kun hipsteri "Jäbäleissonin" paljastettiin olevan oikeasti kotoisin Keravalta eikä Punavuoresta. Häntä järkytti asian paljastuminen. Hyvää huumoria minusta. Usein kovimpia stadilaisia ovat sinne muualta muuttaneet. He tosin paljastuvat nopeasti kun heiltä kysyy "Mistä olet kotoisin?" vastaamalla siihen "Mie oon Stadista".
Ikuinen kaupunki Rooma

Erilaisuutta meissä ihmisissä aina on ja hyvä niin. Ei Suomi kuitenkaan niin valtavan erilainen ole. Maalaisella ja kaupunkilaisella on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Olen tämän oppinut hyvin ystävystymällä yhden tämmöisen parjatun Punavuorelaisen kanssa. Hän on oikein perinteinen etelähelsinkiläinen ja taitaa puhua englantia suomea paremmin. Useita iltoja hänen keittiön pöydän ääressä istuessa ja keskustellessa olen havainnut meillä olevan monia yhteisiä piirteitä. Olemmepa istuneet joskus Koffin puistossa muiden hipstereiden kanssa nauttien kesäillasta.  Hyvin sinne joukkoon on mahtunut köyhä postimies Lohjaltakin.

Ennakkoluulot ovat meitä eniten jakavia asioita eivätkä todelliset erot. Yleensä me pelkäämme tai ainakin epäilemme sitä mitä emme tunne. Varkaitakin pelkäämme enemmän ulkomailla kuin kotimaassa. Maassa kuin maassa on rikollisia, niin täällä kuin muualla. Turistina joutuu rikoksen uhriksi helpommin kuin paikallinen. Niin se on meilläkin. Emme pitäisi lainkaan jos joku turisti kertoisi kaikkien suomalaisten olevan varkaita jos hän joutuu taskuvarkaan uhriksi Kauppatorilla. Ei kannata siksi tuomita kaikkia espanjalaisia varkaiksi jos joutuu taskuvarkaan uhriksi Kanarialla.

Joten ollaan ihmisiksi ja pidetään muitakin ihmisinä, ei mustina, ei valkoisina, ei maalaisina eikä kaupunkilaisina.

Pelkästään ihmisinä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti