Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Tuttu sanonta luullakseni meille kaikille. Aika hyvin se paikkansa pitää. Olemme useasti epäreiluja sen suhteen kuinka paljon annamme sen millainen kuva meille syntyy ensimmäisellä kerralla vaikuttaa käsityksiimme myöhemmin. Ajattele vaikka ravintolaa josta saisit pilaantunutta ruokaa ja siksi sairastuisit. Tuskin menisit enään koskaan samaan ravintolaan. Tekisipä tuo ravintola mitä tahansa parannuksia mielessäsi olisi vain se ensimmäisen kokemuksen muisto.
Ihmissuhteiden alueella emme ehkä ole yhtä jyrkkiä. Riippuu paljon tilanteesta miten paljon annamme ensivaikutelman määritellä tulevaa suhtautumistamme kyseiseen henkilöön. Ajatellaan vaikka, että ensimmäisellä tapaamisella henkilö on juuri kolaroinut uuden autonsa. Ymmärrämme kuinka sellainen harmittaa ja siksi hyväksymme kiukkuisen käytöksen.
Ensivaikutelman etu on sentään se, että olemme tavanneet henkilön kenestä muodostamme käsityksen. Paljon huonompi vaihtoehto on sellainen jossa muodostamme käsityksen kuulopuheiden perusteella. Silloin riski on syyllistyä lietsomaan ennakkoluuloja.
Kukapa meistä ei olisi niihin törmännyt.
Itsestäni olen löytänyt piirteitä tästä. Suhtaudun erääseen etniseen vähemmistöön epäillen ja ennakkoluuloisesti siitä huolimatta etten ole koskaan kohdannut heissä mitään mihin käsitykseni perustuisi. Pikemminkin päinvastoin. Minulla on ollut heitä naapureina, koulukavereina ja asiakkaina enkä ole koskaan joutunut ongelmiin heidän kanssaan. En usko olevani ainoa joka sortuu samaan. Annamme toisten puheiden tai ennakkoluulojen ohjata itseämme.
Yhtenä syynä sellaiseen käytökseen on meissä kaikissa enemmän tai vähemmän asustava itsekkyys. Liian helposti kuvittelemme meidän olevan parempia tai ainakin sivistyneempiä kuin "ne toiset". Eräs jo edesmennyt tuttuvani sanoi sen näkyvän jo kieliopista. Persoonapronomithan kuuluvat "minä,sinä,hän..me,te,he". Minä ja me tulee ensimmäisenä. Eihän meistä kukaan uskalla ääneen sanoa olevansa muita parempi, mutta helposti niin ainakin alitajunnassa ajattelemme.
Omaa elämääni on leimannut lähes koko aikuisiän piirre joka välillä naurattaa ja välillä itkettää. En tiedä johtuuko se ensivaikutelmasta vai mistä, mutta minut yleensä ymmärretään väärin. Peiliin katsominen on varmasti auttaisi. Jos minä suhtaudun muihin ennakkoluuloisesti ja tuomitsevasti niin on hyväksyttävä se, että myös minuun voidaan suhtautua samoin. Aikoinaan innokkaasti yritin korjata minuun kohdistuvia väärinkäsityksiä, mutta nykyään harvemmin. Minut hyvin tuntevat tietävät mikä olen ja muiden mielipidettä en pysty muuttamaan. Se tilanne on vaan hyväksyttävä vaikkakin harmittaa. En nyt ihan "Karavaani kulkee ja koirat haukkuu" asenteella kulje, mutta sinnepäin. Kai se ikäkin auttaa asiaa, osaa hieman varoa mitä sanoo ja tekee. Eihän sitä nyt halua ehdointahdoin lähellä olevia loukata sanoillaan tai teoillaan.
Joskus kyllä olen siihenkin sortunut...onneksi nykyisin harvemmin.
Tämmönen minä olen.
Ja olen pahoillani siitä.
Ihmissuhteiden alueella emme ehkä ole yhtä jyrkkiä. Riippuu paljon tilanteesta miten paljon annamme ensivaikutelman määritellä tulevaa suhtautumistamme kyseiseen henkilöön. Ajatellaan vaikka, että ensimmäisellä tapaamisella henkilö on juuri kolaroinut uuden autonsa. Ymmärrämme kuinka sellainen harmittaa ja siksi hyväksymme kiukkuisen käytöksen.
Ensivaikutelman etu on sentään se, että olemme tavanneet henkilön kenestä muodostamme käsityksen. Paljon huonompi vaihtoehto on sellainen jossa muodostamme käsityksen kuulopuheiden perusteella. Silloin riski on syyllistyä lietsomaan ennakkoluuloja.
Kukapa meistä ei olisi niihin törmännyt.
Itsestäni olen löytänyt piirteitä tästä. Suhtaudun erääseen etniseen vähemmistöön epäillen ja ennakkoluuloisesti siitä huolimatta etten ole koskaan kohdannut heissä mitään mihin käsitykseni perustuisi. Pikemminkin päinvastoin. Minulla on ollut heitä naapureina, koulukavereina ja asiakkaina enkä ole koskaan joutunut ongelmiin heidän kanssaan. En usko olevani ainoa joka sortuu samaan. Annamme toisten puheiden tai ennakkoluulojen ohjata itseämme.
Yhtenä syynä sellaiseen käytökseen on meissä kaikissa enemmän tai vähemmän asustava itsekkyys. Liian helposti kuvittelemme meidän olevan parempia tai ainakin sivistyneempiä kuin "ne toiset". Eräs jo edesmennyt tuttuvani sanoi sen näkyvän jo kieliopista. Persoonapronomithan kuuluvat "minä,sinä,hän..me,te,he". Minä ja me tulee ensimmäisenä. Eihän meistä kukaan uskalla ääneen sanoa olevansa muita parempi, mutta helposti niin ainakin alitajunnassa ajattelemme.
Omaa elämääni on leimannut lähes koko aikuisiän piirre joka välillä naurattaa ja välillä itkettää. En tiedä johtuuko se ensivaikutelmasta vai mistä, mutta minut yleensä ymmärretään väärin. Peiliin katsominen on varmasti auttaisi. Jos minä suhtaudun muihin ennakkoluuloisesti ja tuomitsevasti niin on hyväksyttävä se, että myös minuun voidaan suhtautua samoin. Aikoinaan innokkaasti yritin korjata minuun kohdistuvia väärinkäsityksiä, mutta nykyään harvemmin. Minut hyvin tuntevat tietävät mikä olen ja muiden mielipidettä en pysty muuttamaan. Se tilanne on vaan hyväksyttävä vaikkakin harmittaa. En nyt ihan "Karavaani kulkee ja koirat haukkuu" asenteella kulje, mutta sinnepäin. Kai se ikäkin auttaa asiaa, osaa hieman varoa mitä sanoo ja tekee. Eihän sitä nyt halua ehdointahdoin lähellä olevia loukata sanoillaan tai teoillaan.
Joskus kyllä olen siihenkin sortunut...onneksi nykyisin harvemmin.
Tämmönen minä olen.
Ja olen pahoillani siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti