Kuulun siihen sukupolveen jolle lapsuuden lukemiston muodostivat kirjasarjat "Kolme etsivää", "Viisikko", "Seikkailu" sekä sarjakuvista Lucky Luke ja Asterix.
Noista viimeksimainittu on sellainen jota luen vieläkin. Viihdyttävyydestään huolimatta niissä oppi hieman historiaakin. Tarkemmin ajatellen Rene Goscinnyn ja Albert Uderzon tuotteet muokkasivat maailmankuvaani melko paljon ennenkuin aloitin matkustelun. Heiltä opin kuin britit ovat hienostuneita, korsikalaiset ylpeitä, belgialaiset rehvakoita. Kunnon stereotypiöitä siis. Yhden asian jonka heiltä oppi parhaiten oli se, että roomalaiset ovat hulluja. Johtuiko heidän näkemys huumorintajusta vai ranskalaisten luontaisesta asenteesta italialaisiin sitä en tiedä. Kyllähän he nauroivat sarjakuvissaan hienostuneille pariisilaisillekin.
Lähtiessäni tämän viikon maanantaina Roomaan olin siis hyvin valmistautunut kohtaamaan nuo "hullut roomalaiset". Saapuessani Leonardo da Vincin mukaan nimetylle lentokentälle totesin ettei kaupunki ainakaan lentokentän suhteen eroa muista. Samankaltainen totutun sekava lentokenttä se oli sekin. Tutut matkailijoilta rahaa jollakin konstilla yrittävät tyypit olivat vastassa heti tuloaulassa. Jokainen vähänkin matkustanut tietää etteivät nuo hihasta repijät edullisinta palvelua tarjoa. Harvoin he kai varastavat tai huijaavat, mutta palvelun hinta on korkea. Hetken etsittyämme löysimmekin näppärän bussifirman mikä vei meidät muutamalla eurolla Terminille, joka on siis Rooman päärautatieasema.
Hotellille kävellessä en vielä ollut oppinut paikallista tapaa ylittää tie jalankulkijana. Tapoja on pääasiassa kolme: odottaa valon vaihtumista vihreäksi, ylittää tie jos ei autoja näy tai jos kyllästyy odottamaan valon vaihtumista vihreäksi lähtee vain ylittämään tietä. Noista viimeisin oli paljon käytetty ja melko toimiva. Piirre mikä italialaisissa on minua aina viehättänyt. He eivät ole niin kauhean tarkkoja säännöistä. Asiat tehdään kuten parhaaksi nähdään.
Kävelymatkan aikana kohti hotellia panin merkille Rooman piirteitä. Kaupunki on todella vanha ja tuntui myös, että uudemmatkin rakennukset tehdään näyttämään vanhoilta. Liikenne on kapeista kaduista ja suurista automääristä johtuen sekavaa. Pillit soi ja jarrut välillä vinkuu, mutta varsinaisia kolareita en nähnyt. Pysäköinti on kyllä jotain sellaista mitä en oppinut ymmärtämään. Maan tapa tuntuu olevan suurinpiirtein sellainen jossa auto jätetään joko parkkiruutuun tai sitten johonkin muualle, esimerkiksi poikittain risteykseen. Oli siellä kyllä pysäköintikieltoja kuin täälläkin, mutta ei siellä liene tapana sakottaa ketään.
Lohjan pysäköinninvalvontaan vinkki, että sinne voisi suunnata pienen iskun. Uskon, että muutamassa viikossa siellä saataisiin pysäköinti kuriin täkäläisellä tehokkuudella. Täällä sentään ei kukaan edes uskalla jättää autoa muualle kuin lailliselle paikalle.
Miten sitten se kuuluisa italialainen ruoka? Joskus aikoinaan matkaopas valisti meitä siitä ettei italialaisten tapaa tehdä ruokaa parane arvostella. Jos 60 miljoonaa ihmistä keittää pastan näin tai paistaa pitsan noin niin he eivät voi olla väärässä. Tämä on totta. Uskallan silti sanoa sen ääneen, että parempaa pitsaa saan Lohjalla kuin siellä. Olkoonkin asia niin, että heillä on se aidon pitsan resepti. Niin heillä onkin, mutta ei silti siitä tarvitse pitää. Pasta oli maukasta ja heidän tapansa jättää se vähän puolikypsäksi on minulle mieleen. Ei sikäläinen ruokakulttuuri tietenkään pelkästään pitsasta ja pastasta koostu, mutta jos menet sinne ja ajattelet niiden olevan jotain ylimaallisia niin saatat pettyä.
Pitääkö nyt sitten paikkansa Obelixin lausahdus "Hulluja nuo roomalaiset"? Vastauksena käytän toisen kuvitteellisen hahmon, Forrest Gumpin äidin, ajatusta "Typeryys ihmisen tyhmentää". Roomalaiset ovat ihan yhtä hulluja kuin kälviäläiset, kiinalaiset tai lohjalaiset. Suuren kaupungin asukkaat ovat aina hieman omanlaisiaan ja siihen yhdistettynä italialainen temperamentti niin syntyy tämänpäivän roomalainen.
Rooma on kaupunki johon suosittelen tutustumaan. Joitakin saattaa pelottaa siellä rehottava turistien ryöstäminen. Neljän päivän aikana en huomannut yhtään itseeni kohdistuvaa ryöstöyritystä. Normaalilla varovaisuudela pärjää kyllä hyvin. Ei kannata toimia kuten edessäni ruukaisessa metrossa seissyt nainen. Hän oli selin minuun avonainen käsilaukku selkäpuolellaan josta näkyi selvästi lompakko. Teki mieli ottaa se ja kysyä oliko neiti pudottanut sen.
Yhden ihmeellisen asian näin kymmeniä kertoja Roomassa.
Kaduilla myytiin sellaisia teleskooppi tyyppisiä tikkuja joissa oli kahva toisessa päässä ja toisessa teline puhelimelle. Mietin mitä ihmeitä ne olivat.
Asia selvisi.
Niiden avulla pystyi ottamaan paremmin selfien.
Noista viimeksimainittu on sellainen jota luen vieläkin. Viihdyttävyydestään huolimatta niissä oppi hieman historiaakin. Tarkemmin ajatellen Rene Goscinnyn ja Albert Uderzon tuotteet muokkasivat maailmankuvaani melko paljon ennenkuin aloitin matkustelun. Heiltä opin kuin britit ovat hienostuneita, korsikalaiset ylpeitä, belgialaiset rehvakoita. Kunnon stereotypiöitä siis. Yhden asian jonka heiltä oppi parhaiten oli se, että roomalaiset ovat hulluja. Johtuiko heidän näkemys huumorintajusta vai ranskalaisten luontaisesta asenteesta italialaisiin sitä en tiedä. Kyllähän he nauroivat sarjakuvissaan hienostuneille pariisilaisillekin.
Lähtiessäni tämän viikon maanantaina Roomaan olin siis hyvin valmistautunut kohtaamaan nuo "hullut roomalaiset". Saapuessani Leonardo da Vincin mukaan nimetylle lentokentälle totesin ettei kaupunki ainakaan lentokentän suhteen eroa muista. Samankaltainen totutun sekava lentokenttä se oli sekin. Tutut matkailijoilta rahaa jollakin konstilla yrittävät tyypit olivat vastassa heti tuloaulassa. Jokainen vähänkin matkustanut tietää etteivät nuo hihasta repijät edullisinta palvelua tarjoa. Harvoin he kai varastavat tai huijaavat, mutta palvelun hinta on korkea. Hetken etsittyämme löysimmekin näppärän bussifirman mikä vei meidät muutamalla eurolla Terminille, joka on siis Rooman päärautatieasema.
Hotellille kävellessä en vielä ollut oppinut paikallista tapaa ylittää tie jalankulkijana. Tapoja on pääasiassa kolme: odottaa valon vaihtumista vihreäksi, ylittää tie jos ei autoja näy tai jos kyllästyy odottamaan valon vaihtumista vihreäksi lähtee vain ylittämään tietä. Noista viimeisin oli paljon käytetty ja melko toimiva. Piirre mikä italialaisissa on minua aina viehättänyt. He eivät ole niin kauhean tarkkoja säännöistä. Asiat tehdään kuten parhaaksi nähdään.
Kävelymatkan aikana kohti hotellia panin merkille Rooman piirteitä. Kaupunki on todella vanha ja tuntui myös, että uudemmatkin rakennukset tehdään näyttämään vanhoilta. Liikenne on kapeista kaduista ja suurista automääristä johtuen sekavaa. Pillit soi ja jarrut välillä vinkuu, mutta varsinaisia kolareita en nähnyt. Pysäköinti on kyllä jotain sellaista mitä en oppinut ymmärtämään. Maan tapa tuntuu olevan suurinpiirtein sellainen jossa auto jätetään joko parkkiruutuun tai sitten johonkin muualle, esimerkiksi poikittain risteykseen. Oli siellä kyllä pysäköintikieltoja kuin täälläkin, mutta ei siellä liene tapana sakottaa ketään.
Lohjan pysäköinninvalvontaan vinkki, että sinne voisi suunnata pienen iskun. Uskon, että muutamassa viikossa siellä saataisiin pysäköinti kuriin täkäläisellä tehokkuudella. Täällä sentään ei kukaan edes uskalla jättää autoa muualle kuin lailliselle paikalle.
Miten sitten se kuuluisa italialainen ruoka? Joskus aikoinaan matkaopas valisti meitä siitä ettei italialaisten tapaa tehdä ruokaa parane arvostella. Jos 60 miljoonaa ihmistä keittää pastan näin tai paistaa pitsan noin niin he eivät voi olla väärässä. Tämä on totta. Uskallan silti sanoa sen ääneen, että parempaa pitsaa saan Lohjalla kuin siellä. Olkoonkin asia niin, että heillä on se aidon pitsan resepti. Niin heillä onkin, mutta ei silti siitä tarvitse pitää. Pasta oli maukasta ja heidän tapansa jättää se vähän puolikypsäksi on minulle mieleen. Ei sikäläinen ruokakulttuuri tietenkään pelkästään pitsasta ja pastasta koostu, mutta jos menet sinne ja ajattelet niiden olevan jotain ylimaallisia niin saatat pettyä.
 |
| Monen mielestä Rooman paras pitsapaikka tarjosi tätä |
 |
| Pastaa italialaisittain |
Rooma on kaupunki johon suosittelen tutustumaan. Joitakin saattaa pelottaa siellä rehottava turistien ryöstäminen. Neljän päivän aikana en huomannut yhtään itseeni kohdistuvaa ryöstöyritystä. Normaalilla varovaisuudela pärjää kyllä hyvin. Ei kannata toimia kuten edessäni ruukaisessa metrossa seissyt nainen. Hän oli selin minuun avonainen käsilaukku selkäpuolellaan josta näkyi selvästi lompakko. Teki mieli ottaa se ja kysyä oliko neiti pudottanut sen.
Yhden ihmeellisen asian näin kymmeniä kertoja Roomassa.
Kaduilla myytiin sellaisia teleskooppi tyyppisiä tikkuja joissa oli kahva toisessa päässä ja toisessa teline puhelimelle. Mietin mitä ihmeitä ne olivat.
Asia selvisi.
Niiden avulla pystyi ottamaan paremmin selfien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti