lauantai 27. syyskuuta 2014

Lohja by night?

Pari viikkoa sitten kaverini oli palaamassa iltavuorostaan kotiin perjantai-iltana ja matkalta soitti minulle. Hän ehdotti , että lähtisimme johonkin lohjalaiseen baariin istumaan iltaa. Vastasin etten olisi lähdössä, koska en etsi naisseuraa enkä välitä tanssimisesta. "Voihan sinne baariin lähteä vaan höpöttämään" hän vastasi.
Emme lähteneet baariin, mutta nuo hänen sanansa saivat minut pohtimaan asiaa enemmänkin.
Monet teistä lukijoista tietänevät, että ajan aika ajoin taksia täällä Lohjalla ja siksi on muotoutunut jonkinlainen käsitys täkäläisestä yöelämästä. Ja ennenkuin joku nousee takajaloilleen niin tiedän kyllä etteivät ihmiset lähde baareihin vain nais/miesseuraa hakeakseen tai tanssimaan. Minusta vaan ns.suuren yleisön käsitys asiasta on vähän tuon kaltainen. Sehän ei ole totta, monet menevät niihin vain aikaa viettämään ja tapaamaan ystäviään.

Taantuman aikana puhutaan paljon elvyttämisestä ja hyvä keino puhaltaa henkeä talouteen on käyttää sitä suomalaisiin palveluihin. Niitähän ovat juuri ravintolat, baarit ja taksit .... muutama esimerkki siis.

Meillä Lohjalla on monia hyviä ravintoloita jotka ovat vajaakäytöllä alkuillasta, siis jostakin kello 19-23 välisellä ajalla. Eikö tätä aikaa voisi mitenkään hyödyntää? Viisasten kiveä ei minullakaan ole. Luulen samaa dilemmaa jokaisen ravintoloitsijan miettivän. Maailmalla olen monesti huomannut iltaelämän jakautuvan selkeämmin kahteen eri osaan: alkuillasta perheet ja porukat käyvät syömässä ja nauttimassa pari drinkkiä ja myöhäisiltaan juhlia jatkamaan jää tai tulee eri joukko.

 Meiltä Lohjalta osittain puuttuu tämänkaltainen jako. Ei tietenkään kokonaan puutu. Jos haluamme Lohjalla olevan monipuolista ravintolatarjontaa niitä palveluita täytyy jonkun käyttää. Jos lohjalaiset perheet käyttäisivät osan rahoistaan vaikka menemällä yhdessä jonkun toisen perheen kanssa syömään lohjalaiseen ravintolaan yhtenä iltana kuukaudessa lyötäisiin monta kärpästä yhdellä iskulla. Perheet viettäisivät aikaa yhdessä. Lapset oppisivat miten toimitaan ravintolassa ja näkisivät vanhemmiltaan mallia miten alkoholia käytetään hillitysti nauttien sitä ruuan kera. Tai näkisivät miten miten sitä ei aina tarvitse nauttia. Lohjalaiset taksit ja ravintolat saisivat asiakkaita (tuossa taksi kohdassa oli vähän oma lehmä ojassa).

Vaikeita kysymyksiä nuo ovat ja en väitä tietäväni niihin ratkaisua.

Unelmani on silti se, että Lohjalta löytyisi illaksi ohjelmaa monenlaisiin mieltymyksiin. Onko se sitten komediateatteria, lauluesityksiä, visailuja, koko perheen karaokea, runonlausuntaa vai mitä?

Oli se mitä tahansa niin yksi asia on varma:
Ilman maksavia asiakkaita se ei kauaa jatku.

Kysymys siksi kuuluu: Olenko valmis maksamaan siitä mitä haluan?
Ilmaiseksi kun ei yleensä mitään saa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti