Aika kultaa muistot sanonta on kaikille tuttu ja se jos mikä soveltuu lapsuuteen. Ehkä se on jokin keino estää ikäviä asioita vaivaavasta liikaa, kai se on joku terveen mielen tapa suojella itseään.
Minulla oli ihan tavallinen lapsuus. En kokenut mitään erityisen ikävää joten muistelen lapsuutta hyvillä mielin. Yksi asia jonka lapsuudesta muistan oli jonkinlainen kaukokaipuu. Muistan kuinka luin tai kuulin kaukaisista paikoista ajatellen etten koskaan niitä näkisi. Kerron muutaman esimerkin:
Lapsena luin paljon Aku Ankkaa, tapa joka oli minun ikäpolvelle aika tyypillistä. Yksi sarjakuvahahmo jäi mieleeni matkailuun liittyen. Tuo hahmo oli "Joe-Poika Singaporesta". Muistatko sen? Hahmo oli puhuva papukaija joka hoki kokoajan "Minä olen Joe-Poika Singaporesta!". Monesti tuota sarjakuvaa lukiessa ajattelin etten koskaan tule näkemään Singaporea. Nyt olen sen nähnyt.
Toisena esimerkkinä voin kertoa kuinka lapsuudessa luin usein Hollywoodista, tuosta elokuvien ihmekaupungista. Sekin tuntui kohteelta jota en koskaan uskonut näkeväni. Oli siksi sykähdyttävä hetki nähdä kuuluisa Hollywood kyltti ensimmäisen kerran auton taustapeilistä ja todeta tuonkin lapsuuden haaveen toteutuneen.
 |
| British Museumin pääsisäänkäynti |
Kolmantena esimerkkinä mainitsen British Museumin. Kenen lapsen haave se voisi olla? Ei se nyt minunkaan suurin haave ollut, mutta lapsena usein luin eri julkaisuista kuinka jokin esine on nähtävillä British Museumissa ja lapsena tuntui etten varmaan koskaan sitä tule näkemään. Tällä viikolla tutustuin sen museon näyttelyihin. Oli jotenkin pysähdyttävää tutustua museoon joka on avattu jo 1700-luvulla.
Kuinka paljon sitten lapsuudessa esiintullut kaukokaipuu on vaikuttanut siihen, että käytän paljon aikaani matkailuun? Kysymys johon on vaikea vastata, mutta ainakin sitä voi käyttää jonkinlaisena selityksenä toimintaani nyt aikuisena.
Mikä oli sinun lapsuuden haaveesi ja oletko toteuttanut sen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti