tiistai 28. marraskuuta 2017

Mitä haluat lomalta mukaaan?

Joskus blogin kirjoittaminen tuntuu helpommalta kuin joskus toiste. Tällä kertaa oli vuorossa se helpompi kerta. No, en minä koskaan kirjoita väkisin. Ei tarvitse, koska ei tämä ole työtä.

Ryhdyin pohtimaan lomailun olemusta. Aihe tuli mieleen, koska olen nyt vaimoni kanssa lomamatkalla Aasiassa. Päätimme ottaa tämän reissun ihan turistimeiningillä. Emme siis yritä ahnehtia kokemuksia vaan nautimme vaan olosta. Virkistävää välillä! Tätäkin kirjoittaessa makaan Bangokissa hotellin altaalla varjon alla. Lämmintä joku +34 ja aurinko paistaa.
Bloggari altaalla

Loma on mielenkiintoinen asia. Sen viettämisestä on yhtä montaa mielipidettä kuin on niitä keiltä sitä kysyy. Lomaan jos mihin soveltuu sanonta : "Makuasioista ei sovi kiistellä".  Joillekin lomaa on se kun pääsee rannalle makaamaan. Joillekin pelkästään se kun puhelin ei soi tai ei tarvitse lukea sähköposteja.

Yhden asian voi kuitenkin todeta mistä kaikki ovat yksimielisiä. Jos kysyy ihmiseltä mitä hän haluaisi ottaa mukaan lomalta niin jokainen on samaa mieltä siitä, että aika on asia minkä haluaisi mukaan lomalta. Sen tunteen kun aamulla majapaikassa herätessä ei ole mitään suunnitelmaa vaan voi vaan lähteä rakentamaan päivää fiiliksen mukaan. Voi vaan miettiä teenkö jotain vai enkö tee mitään.

Olen joskus pilannut lomani laatimalla liian tiukan aikataulun. Siitä lomasta en muista paljoa muuta kuin vuokra-auton tuulilasin ja moottoritien Interstate kyltit. Sen verran monta tuhatta kilometriä tuli ajettua ettei oikein tehnyt vähään aikaan mieli autolomalle.

Olennaista on siis suunnitella sellainen loma mistä voi itse nauttia. Uskaltaa joskus myös tehdä lomalla jotain itselleen uutta. Sillä tavalla voi haastaa itsensä ja kokeilla löytyisikö jotain uutta tapaa viettää onnistunutta lomaa. Eikä se aina vaadi suuria rahoja. Lomailla voi vaikka omassa kotikaupungisssa. Sekin on välillä virkistävä kokemus. Kokea oma kotikaupunki turistina.

Minä nautin vielä täällä altaalla auringosta ja lämmöstä. Yöllä on leppoisa kotimatka edessä. Taas pääsee istumaan ahtaaseen lentokoneeseen syömään makoisaa lentokoneruokaa.

 Mikä on sinun vastaus otsikon kysymykseen?

Minun on aikaa. Aikaa läheisten kanssa ilman kiirettä.

lauantai 21. lokakuuta 2017

#metoo

Tämän viikon puheenaihe on ollut sateiden lisäksi #metoo kampanja. Kampanja jossa pääasiassa naiset ovat kertoneet elämänsä aikana kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta.
En erityisen tarkkaan ole kampanjaa seurannut, mutta sen mitä olen huomannut niin aika hurjia tapauksia on sattunut.

Ahdistelu ei katso juurikaan naisen asemaa tai ikää. Ministeri kertoi kokeneensa ahdistelua sidosryhmätapaamisessa. Tuskin on yhtään naista joka ei olisi elämässään törmännyt jonkinlaiseen ahdisteluun. Meille miehille aihe on vieraampi.
Ostan vaimolleni aina korvakorut, jos olen käyttäytynyt tökerösti. Hänellä on niitä aika paljon.

Mikä on syynä miesten harjoittamaan ahdisteluun? En haluaisi käyttää sanaa "kulttuuri", mutta jotenkin se tähän liittyy. Meille miehille sallitaan jo lapsena sääntöjen venyttäminen. "No, pojat on poikii" sanotaan helposti poikien syyllistyttyä johonkin paheksuttavaan. Tytölle sanotaan vastaavassa tilanteessa "Käyttäydy nyt, olet sentään tyttö".

 En missään nimessä puolustele ahdistelua, mutta joku tuon tapainen antaa miehille "luvan" käyttäytyä törkeästi. Rohkenen väittää, että suuri osa ahdisteluksi koetusta ei ole sellaiseksi tarkoitettua. Useimmin kyseessä on tökerö yritys tutustua naiseen tai tavoite olla vitsikäs.

Naisille antaisin neuvon olla jämäkämpiä. Yleensä mies lopettaa toiminnan jos ilmaisee selvästi ettei pidä miehen jutusta. Jos vaan hymyilee niin mies ajattelee asian sujuvan hyvin. Me miehet kun emme osaa lukea niiden kuuluisien rivien välistä. Olen huomannut, että tässä on monille naisille ongelma: ei haluta/uskalleta sanoa vastaan. Muistan entisessä työpaikassani tilanteen jossa asiakas käyttäytyi liian tuttavallisesti naispuoleisia työntekijöitä kohtaan. Pohdimme mitä asialle voisi tehdä. Kehotimme naisia suoraan sanomaan miehelle ettei hänen käytöstään hyväksytä. Kukaan naisista ei sitä halunnut sanoa. "No, hän on jo vanha" "Ei hän pahaa tarkoita" tyylisesti asiaa perusteltiin.

Tilanteet ovat erityisen ahdistavia jos asiaan liittyy jonkinlainen valta-asema. Silloin kun ahdistelija on esimies tai tärkeä asiakas asia mutkistuu. Kukaan ei halua antaa tiukkapipomaista kuvaa itsestään. Uskon suurimman osan ahdistelusta olevan juuri näitä. On vaikea sanoa ettei pidä käytöksestä jos huonosti käyttäytyvä vaikuttaa suoraan toimeentuloosi.

Sitten se #meetoo osio. Kerron salaisuuden: myös miehiä ahdistellaan. Kerron siis oman tarinani. Olin silloin iältäni jotain 16~17 vuotta ja jakelin postia kerrostaloon. Minua noin 50 vuotta vanhempi nainen yhtäkkiä läpsäisi minua takapuolelle ja hymyili härskisti. Hänestä oli hauskaa kiusata nuorta poikaa. Muistan tilanteen kuin eilisen vieläkin, joten ymmärrän hyvin miltä naisista tuntuu. Te kun ahdisteluun törmäätte paljon yleisemmin. Miehellä on näissä tilanteissa vielä fyysinen etu puolellaan. Yleensä mies on isompi ja vahvempi eikä joudu sen takia samalla tavalla pelkäämään.

Olen itse pitänyt aina naisia arvossa enkä ole koskaan ole halunnut ahdistella ketään. Joskus vaan saattaa olla niin ettei ymmärrä oman käytöksensä vaikutusta. Entisellä työpaikalla oli kirjalliset ohjeet ahdistelusta. Siinä kerrottiin ahdistelua olevan esimerkiksi toisen ulkonäön kommentoinnin.

Siinä kohtaan sanoin kuin Jenkkiläisessä oikeussalissa:

Syyllinen!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

"Kuinka uskallat vielä matkustaa?"

Melko usein kuulen sellaisen ajatuksen kun olen matkalle lähdössä niin joku tuttavani tai ystäväni kysyy kuinka uskallan vielä tänä aikana matkustaa.

 Tuollainen kysymys on tietysti ymmärrettävää koska aika monenlaista pahaa maailmalla tapahtuu. Meksikossa oli eilen valtava maanjäristys ,Yhdysvaltain tulvat, myrskyt ja taifuunit. Meillä Suomessa oli järkyttävä Turun puukkoisku. Moni asia saa nykyään syystäkin pelkäämään matkailua. Itsekin olen miettinyt sitä että pitäisikö matkailua jotenkin rajoittaa.
Berliini

Vastaukseni on että matkailua ei pidä rajoittaa. Maailmalla voi aina tapahtua jotain pahaa. Jokainen joka on matkaillut, tietää että monissa maissa on aivan erilaisia riskejä kuin mitä meillä täällä Suomessa on:
Monissa maista rikollisuus on paljon suurempaa .
Monissa maissa liikennekulttuuri on paljon vaarallisempi kuin meillä täällä.
 Monissa maissa yleinen infrastruktuuri on heikko joten terveydenhoito ja muut ovat aika huonolla tolalla.

Eikö sitten Suomessa tapahdu mitään pahaa? Suomessa nyt ei yleisesti ottaen ole kauhean paljon pahoja asioita tapahtunut mutta me helposti unohdamme sen että ei täälläkään nyt aivan lintukodossa eletä ja varsinkin se unohdamme mikä on todellinen riski ja mikä on teoreettinen riski. Aika moni matkailua pelkäävä pelkää nimenomaan terrori-iskua tai jotain vakavaa rikosta.

Terrori-iskuja tapahtuu verraten harvoin maailmalla siihen nähden kuinka paljon maailmalla on ihmisiä ja matkailijoita. Suomessa on tuskin kukaan pelkää että nyt minut puukotetaan kun seuraavan kerran menen yleiselle paikalle.
Wien

 Suomessa suurimmat riskit kuolla ovat sairaudet. Yli 40 000 suomalaista kuolee vuodessa sairauksiin,  vähän reilu 200 kuolee liikenneonnettomuuksissa, itsemurhissa kuolee 700- 800 joka vuosi. Niihen nähden se että Turussa kaksi kuolee terroristi iskussa on aika pieni mahdollisuus kuolla. Luonnollisesti hirvittävä ja pelottava asia siitä huolimatta, mutta kun mietitään kylmiä tilastoja niin  Suomessa ovat  aivan muut asiat vaarallisia kuin terrori-isku. Aivan sama maailmalla :Aasian Malesiassa kuolee noin 7000 ihmistä liikenneonnettomuuksissa vuodessa, mutta silti harva Malesiaan matkaava  pelkää liikenneonnettomuutta.

Onko viestini siis se että maailmalle voi lähteä kirjaimellisesti vähän kuin soitellen sotaan? Sitä en tarkoita.

Soitellen sotaan sanontahan tarkoittaa nimenomaan sitä että ei ole valmistauduttu tulevaan. Matkailussa on sama asia: ennen kun lähtee matkalle tulee selvittää mikä tuon maan tilanne on, mihin asioihin siellä pitää kiinnittää huomiota, mitä riskejä siellä voi olla ja elää sitten niiden mukaan. Aivan sama maalaisjärki toimii maailmalla kun mikä toimii täälläkin. On typerää lähteä vaaralliselle alueelle jos näkee, että alue on epäilyttävä. Ei sinne alueelle kannata aamuyön tunteina lähtee toikkaroimaan.


 Lukitsemmehan me Suomessakin ovet kodissamme ja lukitsimme autojen ovet juuri sen takia että mietimme mitä voi tapahtua.  Sillä samalla järjellä varustettuna maailmalla pärjää melko hyvin. Maailmalla on kuitenkin tosiasia se että suurimmalta osaltaan kohteet ja maat ovat normaali järkiselle ihmiselle turvallisia.  Jokaisessa sivistyneessä maassa toimii  poliisilaitos, yksityinen vartiointi toimii, hotelleissa on turvallisuushenkilökuntaa juuri sen takia että matkailijat voisivat matkailla rauhassa.

Viestini on se siis, että kannattaa matkailla sinä voittaa enemmän kun siinä, että ei matkaile.  Muista vaan maailmalla se sama asia kuin täälläkin: maalaisjärjellä selviää monista asioista.

Bratislava

maanantai 10. heinäkuuta 2017

"Huomasitko.....?"

Kävin koulua, siis peruskoulua, oikeastaan koko 80-luvun. Helppo on siis muistaa, että vuonna 1981 lopetin ensimmäisen luokan ja vuonna 1982 toisen luokan. Ja niin edespäin.

Luulisin, että joskus vuonna 1986 keväällä elämäni muuttui. No, tuo oli vähän yliammutusti sanottu, mutta lähes totta.
Mikä nyt niin suuri juttu oli, että voisi puhua jopa elämän muuttumisesta?

Tuona keväänä istuin luokassa takarivissä ja ensimmäisen kerran huomasin vieressä istuvan tytön olevan kaunis ja että hänen paidan alla on jotain mikä kiinnosti kovasti. En silloin ymmärtänyt miksi tuo pyöreä ja pehmeännäköinen näytti niin kivalta.

Niin, sitähän sanotaan rakkaalla lapsella olevan monta nimeä. Niin on noillakin. Hinkit, bosat, kannut, taatelitertut, tissit, tuutit...vain muutamia mainitakseni.
Suomalainen lyyrikko ja lauluntekijä Juice Leskinen kirjoitti hyvin: "Beibi, maailman seitsemästä ihmeestä sulla on kaksi". Tarinan mukaan hän kuvaili laulussa sen hetkisen puolisonsa rintoja joita piti täydellisenä.

Läpi historian naisen rinnat ovat miehiä kiehtoneet. Lähes jokainen nainen on varmasti kokenut sen, että keskustelun aikana miehen katse vaeltaa rinnoille. Välillä huomaamatta ja välillä melko näkyvästikin. Piirre mikä meillä miehillä on kai selkäytimessä.

Monesti kuulee kuinka naista loukkaa se, että heidän muotojaan katsotaan. Olen kai sovinistisika, mutta rohkenen epäillä muutaman naisen loukkaantuvan ellei heitä katsota. Joku kyllä sanoi hyvin, että eivät naiset miehiä varten laittaudu eivätkä edes itseään varten. Ketä varten sitten? Niitä toisia naisia, jotka arvostelevat kanssasisariaan.

Aikamme on kovin ulkonäkökeskeinen ja se on valitettavaa. Ei ihmisen arvoa voi eikä saa arvioida ulkonäön perusteella. Todellisuudessa me kuitenkin ensimmäisenä näemme vieraasta ihmisestä ulkonäön ja teemme siitä päätelmiä. Ja meitä jokaista viehättää kauneus. Sitähän me ihastelemme katsoessamme maisemaakin. Jokainen pitää enemmän kauniista maisemasta kuin jostain rujosta kaatopaikasta.

Olen usein ihmetellyt sitä kaksinaismoralismia tai mitä sanaa nyt pitää käyttää siitä kuinka mainokset ja muu viestintä on kyllästetty vähäpukeisten naisten kuvilla, mutta silti usein kuuluu paheksuttavan sitä kun äiti imettää lastaan julkisella paikalla. Operaatio mikä on vähintäänkin luonnollinen ja viaton.
En oikein ymmärrä mikä siinä paheksujia loukkaa tai vaivaa. Rintaa siinä ei yleensä näy juuri lainkaan, ei aiheuta ääntä eikä sotkua. En tosiaan keksi perustetta paheksua sitä.

Juontuuko se jostain vanhasta ajatuksesta suojella naisen kunniaa vai mistä? Joissakin kulttuureissa naisen käytöstä ja pukeutumista säädellään vahvasti. Syyksi esitetään aika usein yksi ja sama perustelu: nainen saattaa herättää miehissä vääriä haluja. Varmaan sekin riski on. Paljon vaikuttaa se millainen ajattelutapa miehellä joka naista katsoo on.

Ei silti saa yleistää niin, että jokainen mies ajattelee heti seksiä kauniin naisen nähdessään. Jokainen terve mies huomaa kauniin naisen, mutta ei se tarkoita muuta kuin kauneuden ihailua. Ei miehetkään ihan mitään vaistojen varassa kulkevia eläimiä sentään ole.

On selvää ettei ole kohteliasta eikä edes sopivaa tuijottaa jokaista tapaamaansa kaunista naista enkä missään nimessä hyväksy mitään mikä täyttää epäsopivan kohtelun tai ahdistelun tunnuspiirteitä. Fiksu ihminen ymmärtää mikä on sopivaa ja mikä ei. Kauneutta voi aina ihailla, aina sitä ei tarvitse kommentoida.

Jos olet lukenut tähän saakka niin saatat jo ymmärtää mistä otsikko on saanut ideansa.

Olin matkalla Krakovassa ja kadulla kävellessämme matkakumppani kysyi minulta "Huomasitko miten isot rinnat tuolla tytöllä oli?"

Olin toki pannut merkille asian. Ravintolan sisäänheittäjänä toimiva nuori nainen oli itsekin tietoinen muodoistaan, tai niin ainakin päättelin katsoessani hänen asuvalintaansa. Tiukkaan ja vartalonmyötäiseen toppiin pukeutuva nainen yleensä tietää mitä päälleen laittaa.
Kysyin hymyillen matkakumppaniltani: "Miksi sinä minulta tuollaista kysyt?"
Hän hymyili minulle ja sanoi: "Tiedän, että katsoit niitä"

Matkakumppani oli vaimoni.
Vaimoni jolla on juuri ne Juicen mainitsemat maailman kaksi ihmettä.



torstai 11. toukokuuta 2017

Elämä on somessa?

Kuinka moni muistaa maitolaiturit? Niitä oli ennen vähän jokapuolella, mutta nyt niitä näkee harvakseltaan. Lohjalla ainakin Lohjansaaressa niitä on,yksi on muutettu hauskasti "kirjastoksi".

Vanhemmat lukijat tietävät miksi niitä oli teiden varsilla. Maidontuottajat toivat niihin lehmistä lypsetyn maidon (nuoremmlle lukijoille voi olla yllätys, että maito ei tulekaan lehmästä valmiiksi purkitettuna) ja maitoauto keräsi reitillään tonkat mukaan.

Noihin maitolairureihin liittyi myös piirre jonka takia meillä on nyt sosiaalinen media tai tuttavallisemmin some. Ihmisillä on aina ollut halu tietää miten muilla menee ja toisaalta kertoa toisille miten itsellä menee. Vielä suositumpaa on kertoa jollekin toiselle miten jollain toisella menee. Sille on oma nimikin: juoruilu.

Maailman sivun ihmiset ovat olleet kiinnostuneita toisistaan, hyvässa ja pahassa. Tuo halu on se mikä sai Facebookin kehittelijän koodaamaan satoja tunteja saadakseen tuotteensa toimimaan. Sen perässä on tullut lukematon määrä muita somen muotoja. Niiden kaikkien perusidea on sama: antaa väline jolla voi kertoa itsestään ja seurata mitä muut tekevät.

Somea voisi siksi hyvin kutsua tämän ajan maitolaituriksi. Tekniikka on vaan tehnyt asioiden kertomisen paljon nopeammaksi. Se mikä ennen kesti viikkoja kenties kuukausia tapahtuu nyt minuuteissa.

Asioista tiedetään nopeasti ja niistä muodostetaan mielipide yhtä nopeasti. Usein vain otsikon perustella. Tästä seuraa hieman huvittaviakin piirteitä.

Esimerkiksi eilen uutisoitiin heti tuoreeltaan ohjelman päätyttyä Maria Veitolan kommentti parisuhteestaan. Se oli räväkästi kirjoitettu: "Maria Veitola avoimena parisuhteestaan " Harrastamme uskomatonta seksiä!". Hetkeksi pysähdyin ja mietin mikä tuossa on uutinen. Hyvässä parisuhteessa seksi on hyvää. Isoja otsikoita siitä kuitenkin saatiin erityisesti some jakoon. Asia mikä on oikeastaan ihan yhdentekevä. Someaika vaan tekee asioista tuollaisia. Otsikon merkitys on suuri. Sen pitää olla räväkkä.

Toinen somen mukana tullut piirre on se, että asioita joista ei tiedetä kaikkia tosiasioita kommentoidaan siitä huolimatta. Ei somessa näe koskaan kommenttia "En tiedä tästä mitään, en siksi ota kantaa".

Seuraan itse mielenkiintoista Facebook ryhmää nimeltä "Lohjalaiset". Siellä keskustelu käy aiheesta kuin aiheesta vilkkaana. Aktiivisen ylläpidon ansiosta pääosin asiallisena. Siellä olen törmännyt näihin somen erityispiirteisiin. Kerran kysyin miten tulee eräs lampputyyppi hävittää. Sain vastauksia laidasta toiseen. Suosituin oli ohje toimittaa se Giganttiin. Aloin tutkia ja googlettaa asiaa ja löysin viranomaisen sivuilta selkeän ohjeen, että kyseinen lampputyyppi tulee hävittää normaalin sekajätteen mukana. Ohjeita antoi siis nekin jotka eivät tienneet miten tehdä, mutta silti auliisti halusivat auttaa.
Facebookin pääkonttori

Toinen esimerkki on tuoreempi. Pari päivää sitten ryhmässä oli laaja keskustelu siitä, kuinka Lohjan kaupunki oli päättänyt poistaa vegaaniruuan oppilasruokailustaan. Minäkin osallistuin keskusteluun pelkän otsikon lukemisen perusteella ja annoin hienoja sekä provosoivia kommentteja aiheesta.

Vasta myöhemmin selvitin faktoja tarkemmin. Ensinnäkin näitä vegaaniannoksia meni viisi päivässä. Arvaa montako ateriaa Lohjan ruokapalvelu päivittäin valmistaa? 10 000! Eli varsin marginaalisesta asiasta oli kysymys.

Häpeäkseni täytyy tunnustaa etten kommentoidessani edes tiennyt mitä vegaaniruokavalio tarkoittaa. Nyt senkin selvitin vegaaniliiton sivuilta. Kyseessä on siis täysin ilman eläinperäisiä tuotteita valmistettu ruoka. Siis myös ilman mm.kananmunia ja maitoa. En itse pystyisi sellaista ruokavaliota noudattamaan. En selviä kahvista ilman pohjalle kaadettua maitoa (maito kuuluu kaataa kuppiin ennen kahvia) enkä myöskään selviäisi pitkään ilman karjalanpiirakoita munavoilla. Munavoin molemmat pääraaka-aineet lienevät vegaanilta kiellettyjä.

Some on tullut jäädäkseen, turha enää on haikailla maitolaitureiden perään. Koitan silti itse säilyttää terveen kritiikin somen suhteen. Ja ennenkaikkea muistaa, että oikea elämä on somen ulkopuolella.

Joten kiitos jos olet lukenut tähän saakka niin jaa tämä blogi somessa ja lähde ulos tapaamaan oikeita ihmisiä.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Minä, sinä, hän, me ,te ,he....

Muistaako joku vielä sanan "persoonapronomini"? Luulisin sen kaikille mieleen tulevan ainakin pienen pohdinnan jälkeen. Koulua käydessä jo alaluokilla se sana tuli tutuksi.

Yksi jo edesmennyt tuttuni sanoi viisaasti: "Itsekkyys alkaa jo kieliopista".

Näinhän se menee. Minä ja me mainitaaan ennen muita. Seuraavana on heti se lähellä oleva. Sinä ja te. Vasta viimeisenä muualla olevat otetaan huomioon. Hän ja he. En usko järjestyksen olevan ihan sattumaa.

Itsekkyys on meissä kaikissa vahvana ominaisuutena. Emme sitä mielellään uskoisi. Muista kylläkin. Minäkin tätä kirjoittaessa heti keksin monia esimerkkejä miten olen nähnyt itsekkyyden ilmauksia elämässäni. Niistä ajattelin kirjoittaa ja korostaa kuinka hyvin väitteeni pitää paikkansa.

Sitten aloin miettimään toista näkökulmaa. Kirjoittaisinkin siitä kuinka itse olen ollut itsekäs. Se näkökulma on vähän kipeämpi. Ei ole kiva tunnustaa olevansa itsekäs.

Oikeasti ilmaisen itsekkyyttä usein. Liikenne on hyvä esimerkki. Ajan paljon autoa ja monesti ajan tavalla joka helpottaa minun liikkumista, mutta ei ota huomioon toisia tarpeeksi. Osaan kyllä perustella itselleni hyvin jokaisen tekemäni itsekkään ratkaisun. Se ei silti totuutta muuta. Vaikutin ratkaisuun on itsekäs.

Perhe-elämässä sama toistuu. Vaikka kuinka vilpittömästi haluaa ottaa toiset huomioon niin silti itsekkyys puskee läpi. En nyt kauhean montaa esimerkkiä kerro, muuten vaimo laittaa minut nukkumaan leikkimökkiin. Se on vielä aika vilakka paikka nukkua, juhannuksena saattaisi jo sujua.

Leikkimökkimme


Yksi esimerkki siltti on pakko kertoa. Tänä aamuna tai yönä kissa naukui ja tiedän syyn. Se halusi ulos. En millään jaksanut nousta, joten makasin vain silmät kiinni odottaen sikeämmin nukkuvan vaimoni heräävän päästämään kissan ulos. Näin kävikin.

Minulle tuli kyllä tästä itsekkyydestä huono omatunto. Toisen kissaamme naukuessa nousin heti ja päästin sen ulos.

Nyt taas selittelen etten olekaan niin itsekäs kuin muut!

Olen aivan samanlainen kuin muutkin. Se itsekkyys pistää välillä toimimaan itsekkäästi ja sitä on turha selitellä.

Mietin oikein tätä asiaa ja tulin sellaiseen johtopäätöksseen, että meidän on helpointa tunnustaa se meissä oleva itsekkyys ja vain yritettävä taistella sitä vastaan niin ettei se pääsisi liian usein voitolle. Taistelua se vaatii, koska oma napa on aina lähimpänä.

Mainostajatkin vetoavat lähes aina markkinoidessaan jotain tuotetta tai palvelua itsekkyyteen. "Sinä tarvitset tätä", "Tämä antaa sinulle vaihtoehdon". Huvittavin esimerkki oli erään kosmetiikkayrityksen mainosslogan "Koska olet sen arvoinen". Ikäänkuin ihminen olisi jonkun shampooputelin arvoinen.

Meille siis syötetään joka puolelta itsekkyyteen kannustavia viestejä. Yhdistettynä se luontaiseen taipumukseemme taistelusta ei todellakaan tule helppoa.

Oli sitten uskonnollinen tai ei niin silti meistä suurin osa pitää hyvänä elämänohjeena niin sanottua kultaista sääntöä. Sehän kuuluu "Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän".

Sitä ohjetta noudattamalla saatamme muistaa persoonapronominit edes hetkellisesti toistepäin.

Hän, sinä, minä
He, te, me.

Ps. Huomenna nousen heti kissan naukuessa.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Äiti

Suomenkieli on kuulemma erittäin vaikea oppia. Niin ne ovat minulle sanoneet. Kielemme sijamuodot ja muut erikoisuudet tekevät siitä jotain sellaista minkä hallitseminen on vaikeaa. Minusta kielemme on helppo, opinhan sen helposti ja itsestään pikkupoikana. Olet luultavasti samaa mieltä, koska kielemme on sinulle äidinkieli.

Se on nimenomaan äidinkieli, ei isänkieli. Muistuttaa hyvin miten tärkeä meille kaikille on äiti. Äiti on kauneimpia kielemme sanoja. Me jokainen olemme saaneet äidiltämme ainakin elämän ja kielen jota puhua.

Minulle äiti on ollut aina hyvin tärkeä. Lapsena minua pidettiin suorastaan mammanpoikana, koska äiti oli minulle niin tärkeä ja olin hänessä kiinni.

Ikää karttuessa äiti oli minulle edelleen tärkeä. Teini-iässä kuvaan tulivat mukaan erimielisyydet ja kiistat. Kaksi vahvaa luonnetta eivät aina yhteen sopineet. Uskon, että meidän sen aikaiset naapurimme Ojamolla kuulivat kuinka kävimme usein keskustelua jostain tärkeästä aiheesta. Aiheesta jota en enää edes muista.

Kotoa pois muutettuani äiti säilyi läheisenä minulle. Usein keskustelimme puhelimessa ja otimme yhteen aikaan tavaksi käydä kerran viikossa yhdessä lounaalla. Mukavia hetkiä jolloin keskustelimme aikuisina.

Äiti ikävä kyllä sairastui varsin nuorena vakavaan sairauteen ja se sävytti hänen arkeaan melko paljon. Varsinkin sairauden edetessä. Äiti oli silti aina myönteinen sekä vahva. Jotenkin tuntui, että hän ei koskaan antanut sairauden lannistaa häntä. Asia mitä ihmettelin monesti, koska sairauden tiedettiin olevan parantumaton. Uskon hänen vahvan elämänkatsomuksen olevan siihen merkittävä tekijä.

Äitiä muistellessa mieleen palaa vahvimpana hänen vahvuus. Vahvuus johon turvauduin pikkupoikana ja johon usein jouduin myös aikuisena turvautumaan. Siksi oli masentavaa nähdä sairauden saavan hänestä lopulta yliotteen. Äitiä ei enää siinä mielessä ollut. Sitä vahvuutta ei hänessä ollut, myönteisyyttä kyllä. Aina hänen luonaan käydessä hän oli iloinen ja yritti puhua hetken. Ajatus ei aina ihan kulkenut, mutta katkeruutta hänessä en nähnyt koskaan. Minä monta kertaa mielessäni sanoin hänen sairauden etenemistä katsoessani "Äiti, et sinä ansainnut tälläistä".

Viimeisen kerran  vieraillessani hänen luonaan en enää saanut äitiin kontaktia. Hän vain makasi ja katsoi muualle.

Silloin ymmärsin, että nyt on aika sanoa äidille näkemiin, ei hyvästi.

Pari päivää myöhemmin äiti nukahti pois.